Toissapäivänä innostuin kuvamaan lastenvaatteita. Meean neuvolan takia tuli laittettua lapsille vähän "parempaa" päälle. Mikael vain tahtoo nykyään olla niin kovapäinen, että haluaisi kulkea aina niissä lemppari vaatteissa, eikä äitin ehdotukset käy mitenkään päin, housujen kohdalla nyt sain kuitenkin periksi :D Yleensä kun vain kotona ollaan niin lapsilla on ihan tavalliset vaatteet päällä. Mikaelilla pusero + collegehousut ja Meealla body +legginssit
Meealla eilen päällä
Popin tuommoinen paita/body
Lindexin farkkulegginssit
Mikaelilla eilen päällä
H&M housut
ja lemppari angry birds paita.
Lastenvaatteissa oon alkanut suosimaan H&M, Lindexin ja Kappahlin vaatteita. Lapset kasvaa hurjan nopeaa ja vaatteita pitää jatkuvasti ostaa uusia, olen ostanut siksi näitä ns "halvempia" merkkejä juurikin sen takia, että rahaa riittäisi muuhunkin kuin lasten vaatteisiin. Olen kyllä ollut ihan tyytyväinen hinta-laatusuhteeseen. Ainut missä olen huomannut huonoa on H&M:än t-paidat ja ohuet paidat... kaulukset tahtoo muutaman pesun jälkeen mennä rullalle. Sitten kun lapset käyttävät jonkin aikaa samaa kokoa olen ajatellut panostaa hieman kalliimpiin merkkeihin, etenkin ulkovaatteissa. Mikael on juurinkin nyt siinä iässä, että vaatteet menevät ainakin vuoden eteenpäin samaa kokoa käyttäen, joten hankintalistalla olisi uudet kestävät välikausivaatteet.
Omat vaatteethan automaattisesti jäi kuvaamatta, mutta ehkäpä siinä uusi postaus idea!
keskiviikko 25. helmikuuta 2015
torstai 19. helmikuuta 2015
Millainen on hyvä äiti?
Eksyin tässä reilu viikko sitten takaperin katsomaan äitien sotaa. Siinä äidit arvostelivat toisten koteja ja kasvatustapaa. Jäin jo tuolloin miettimään, että millainen on hyvä äiti? Onko hyvällä tai oikealla äitiydellä jokin mittapuu? Omasta mielestäni melkein kaikki äidit ovat varmasti omille lapsilleen hyviä äitejä. Kaikilla on omat kasvatusperiaatteet ja toimintatavat.
Minä olen mielestäni aika lepsu äiti, en kasvata lapsiani tietyn kaavan mukaan vaan mukaudun lasten tarpeisiin.Osoitan paljon hellyyttä, mutta osaan olla myös jämy. Ääntä osaan käyttää komentaessa. Joskus ehkä vähän liikaakin, mutta fyysiseen kuritukseen en kuitenkaan usko. Lapsen ollessa tuhma turvaudun sanallisesti kieltämään, jos tämä ei tehoa, laitan lapsen hetkeksi rauhoittumaan. Minulla itsellä on ollut hyvä kasvatus, rento mutta tiukat rajat joissakin asioissa on ollut, varsinkin teini-iässä ja ihan hyvä kait minusta on tullut :D
Rakkaus omaa lasta kohtaan on valtava. Ennen lapsia en tiennyt mitään tällaisesta rakkaudesta. Menettämisen pelko likaa ajateltuna saa ahdistumaan. Niinä hetkinä kun lapset kiukuttelevat ja olen väsynyt, ovat itkupotkuraivarit myös itsellä lähellä. Onneksi näitä hetkiä ei kuitenkaan ole usein. Lapsen hymy,ilo ja rakkaus ovat parasta mitä tiedän. Olen onnellinen lapsistani ja olen onnellinen että saan olla äiti omille lapsilleni!

tiistai 17. helmikuuta 2015
Kotiäiti = rähjäinen äiti?
Kellä on aikaa laittaa itseä aamuisin? Meillä tuntuu ainakin nuo aamut olevan yhtä kaaosta. Aamupalat, päivävaatteiden vaihto, Meean päikkärit, ulkoilut, lounaat, yms. Tuntuu jotenkin turhalta enää päivällä alkaa itseään laittamaan, kun kuitenkin kohta on ilta. Ei oo aikaa/innostusta panostaa omaan ulkonäköön, kun päivät pitkät kotona vaan oleilee. En oo ikinä ollut kova laittamaan itseäni, mutta kyllä sitä ennen tuli kuitenkin meikattua ja hiukset laitettua joka päivä! Nykyään ei vain jaksa. Kuinka helppoa onkaan aamulla vain laittaa kotivaatteet päälle ja tukka ponnarille tai pipo päähän :D Sitä vaan ajattelee, et eihän kukaan minua näe kuin lapset ja mies. Viikonloppuisin tulee sit enemmän ehostettua, kun mies on kotona eikä tarvitse suunnittella, että milloin voi mennä suihkuun ja milloin voi meikata. Ei kyllä yhtään omaa mielialaa kohenna se, että näyttää nuhjuiselta päivästä toiseen.
Nyt olenkin uutena haasteena itselleni (aivan kuin niitä ei olisi jo tarpeeksi) päättänyt, että nyt täytyy ryhdistäytyä ja alkaa panostamaan myös omaan ulkonäköön enemmän. Jos vaikka olisi sen näköinen että kehtaa ihmisille näyttäytyä. Alkaen heti huomenna!

sunnuntai 8. helmikuuta 2015
Meidän koti
Me asustellaan tällaisessa 70-luvulla rakennetussa L:än muotoisessa omakotitalossa, aika lähellä Rovaniemen keskustaa. Neliöitä meiltä löytyy n. 160. 3 makuuhuonetta, keittiö, olohuone, takkahuone, kylpyhuone ja wc. Mies oli ostanut jo tämän talon ennenkuin oltiin tutustuttu ja yhdessä sitten remontoitiin kaikki pinnat uusiksi sisältä 2010 ennen muuttoa. Ulkopuoli sitten rempattiin uusiksi kesällä 2013. Laitettiin lisäeristettä, uudet ikkunat ja uusi puuverhous.
Sisällä maalattiin viime kesänä kaikki seinät uudestaan, koska vanha väri ei enää omaa silmää miellyttänyt. Nyt olisikin uudelleen remontin vuorossa tuo meidän takkahuone. Takkaa ei olla ikinä käytetty, ku se ei ole varaava ja se on muutenkin tyhmästi sijoitettu. Ajatuksena olisi siitä tehdä kodinhoitohuone ja lisätä sinne säilytystilaa, koska meillä on sitä ihan surkean vähän. Eteinenkin on niin pieni, että hyvä että mahtuu kääntymään. Säilytystilaa meillä on ainoastaan meidän makuuhuoneessa vaatehuone/kaappi + toisessa makuuhuoneessa vaatekaappi.
Keittiö on meillä tumma. Silloin sitä valitessa se vaikutti hyvältä idealta, koska yleensä aina kaikki keittiöt on vaaleita, niin haluttiin jotain vähän erikoisempaa, nyt jälkikäteen ajateltuna oisin valinnut sen vaalean keittiön :D Lattiat meillä on tummanruskeaa laminaattia, mutta haluttais kovasti jotain vaalempaa. Mutta ollaan nyt tultu siihen tulokseen, että ei aleta täällä enään mitään suurempaa remonttia tekemään, koska haaveissa on rakentaa oma talo. Jos vaikka sen haaveen saisi toteutettua 6 vuoden sisällä! (ainahan sitä saa haaveilla! :)) Nyt onkin suunnitteilla alkaa kerämään kansiota, jossa olisi ideoita talon mallista, pinnoista ja sisustuksesta. Tietenkinhän tässä on oleellista se, että rahallinen puoli ja ajallinen puoli pitää saada toimimaan.
Sisustus mieltymykset mulla on aina ollut aika vaihtelevia, mutta nykyään suosin valkoista, harmaata ja mustaa. Enpä nyt tiedä, että onko täällä nyt mitenkän hienoa, mutta ainakin omaa silmää tällä hetkellä miellyttää. Ainahan sitä haluttaa jotain uutta, mutta rahaahan se aina vaatii.

| Joku pieni pallopääkin on päässyt kuvaan :) |
Sisustus mieltymykset mulla on aina ollut aika vaihtelevia, mutta nykyään suosin valkoista, harmaata ja mustaa. Enpä nyt tiedä, että onko täällä nyt mitenkän hienoa, mutta ainakin omaa silmää tällä hetkellä miellyttää. Ainahan sitä haluttaa jotain uutta, mutta rahaahan se aina vaatii.
keskiviikko 4. helmikuuta 2015
Rentoutumista!
Jouluna tulee eniten tehtyä käsitöitä, useammat villasukat, tiskirätit ja koristeet löysivät tiensä paketteihin viimekin jouluna. Sisustus inspiraatioiden myötä tulee tehtyä myös kotiin kaikenlaista. Listalla olisikin nyt pari virkattua mattoa, kattausliinat ja lasinaluset.
Pitänee alkaa keksimään itselle jostain kamera, kun nämä puhelimen kuvat eivät oikein anna parastaan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)