torstai 29. tammikuuta 2015

LUNTA, liikaa lunta!

Aivan niin. Nyt sais riittää! Mie en jaksa enää kolata ja tuo tuuli! Kolmas kerta tälle päivää ja koko ajan tuota näyttää tulevan lisää! Huh! Ja saanko vielä sanoa sen, että miksi oi miksi piti tuota "parkkipaikkaa" leventää toissa kesänä? Ehkä ei ajateltu ihan loppuun asti. Onneksi tuo ei nyt kuitenkaan ihan mahoton oo. Mikael onneksi apuna pikku kolalla, mutta en ehkä kutsuisi hänen kolaamista mitenkään kauhean hyödylliseksi, koska lumen siirto paikasta A paikkaan B keskellä pihaa ei tee muuta kuin minulle lisätyötä. :D Meea onneksi nukkui ihan tyytyväisenä koko kolaamisen ajan. (joskus saattaa heräillä useampaankin kertaan)


Katselin tänään kuvia muutaman kuukauden takaa. Miten nuo vauvat kasvaa nuin nopeasti? En ala.




Muuten meijän päivä on mennyt ihan rauhallisissa tunnelmissa. :)

keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Kuntoilua, kuntoilua osa 2

Näin heti alkuun täytyy myöntää, että lipsahduksia on ollut. aika montakin :D
Viime viikonloppuna en pystynyt vastustamaan kiusausta, joten hampurilainen ja makuunin karkit veivät minut mennessään. Karkkejahan tuli ostettua niin paljon, että niitä syödessä meni sitten koko viikonloppu..
Mutta nyt maanantaina sitten taas päätin ryhdistäytyä ja vähän keventää tuota ruokaa, koska kyllähän sen heti huomaa olossakin, ei turvota, ei närästä, eikä ole ollut sellainen ällö olo. Tässä ruokapuolen keventämisessä on helppoa se, että en oikeastaan pahemmin kaipaa mitään roskaruokaa, mutta makeaa kylläkin.

Tässä tämän päivän ateriat!

Aamupala: Lasillinen tuoremehtua. Kaksi täysjyvä ruisleipää, makkaralla, tomaatilla ja kurkulla ja kupillinen kahvia. Kuvaa en kerennyt ottamaan, koska oli kiire Meean neuvolaan.

Lounas: 2 kasvispihviä, 2 keitettyä porkkanaa, kurkkua ja tomaattia. Lasillinen vettä ja kupillinen kahvia


 Välipala: Omena

Päivällinen: Lautasellinen kanakeittoa, täysjyvä ruisleipä makkaralla, juustolla ja kasviksilla. Vettä.



Iltapala: n, 2,5 dl maustamatonta jugurttia ja n, 0,5 dl omena-kaneli muroja (joissa paaaaljon kaloreita, mutta jollakinhan sitä makeanhimoa täytyy hillitä ;) ) + omena

Kuvat on vähän nyt mitä on :D


Päivän aikana tulee myös juotua 1,5 litraa vettä ja nelisen kuppia kahvia.
Liikunta puoli nyt tänään jäi kokonaan pois, ku ei löytyny aikaa, ehkä sitten huomenna ;)
Jumppapallolla olen joka toisena päivänä jumppaillut, muuta en ole havainnut, kuin kipeytyneet vatsalihakset! Puntarilla en ole käynyt, ehkä sitten viikonloppuna..

tiistai 27. tammikuuta 2015

Aikuisopiskelija

Olen jo kolmena peräkkäisenä vuonna hakenut aikuisopiskelijaksi ammattikorkeaan. Viime syksynä tärppäsi ja pääsin sisälle. :)

Kuitenkin päätin siirtää opintojeni aloitusta tammikuuhun 2015. Koska tuleva synnytys ja uusi arki vastasyntyneen ja 2,5 vuotiaan kanssa veisi varmasti kaiken aikani. Nyt jälkikäteen ajateltuna, en olisi mitenkään päin jaksanut aloittaa tuolloin.



Nyt tammikuussa sitten päätin yrittää aloittaa opiskelun, aloitin viidellä (8 oikeasti) kurssilla ja syksyllä jatkan sitten ihan täysipäiväisesti. Opiskelut ajoittuvat iltaan, tiistaisin ja torstaisin 17-21. Tehtävillä on sitten korvattukki ne "puuttuvat" tunnit, jos ajattelee et normaalisti olisi n. 6-8 tuntia päivässä :D Kaikki tehtävät olen tähän mennessä saanut tehtyä ajallaan, mutta täytyy myöntää, että monesti tuntuu, että päivässä eivaan yksinkertaisesti tunnit riitä. Siksi olenkin nyt tehnyt tehtäviä lasten mentyä nukkumaan, niin saa rauhassa keskittyä, eikä kukaan ole koko ajan vaatimassa palveluksiani :D Lisää tehtävää tuottaa myös kansalaisopiston Venäjän kurssi, jonka aloitin viime syksynä, jonka tunnit pidetään maanantaisin.

Ei aina niin mukava opiskelukaveri :)


tiistai 20. tammikuuta 2015

Ikea ja Haaparanta

Eilen suuntasimme koko perheen voimin Haaparannan ikeaan. Ostoslistalla ei ollut mitään suurta, reissun ideana oli oikeastaan viettää aikaa perheen voimin jossain muualla kuin kotona. Rovaniemeltähän ei ole kovinkaan pitkä matka Haaparantaan, mutta silti matka jännitti, että kuinka Mikael jaksaa koko matkan. Kesällä matkasimme paljon autolla ja ensimmäisen puolen tunnin jälkeen alkoi pikku miehellä pinna palamaan.


Täytyy kyllä myöntää, että tuo tablet on aivan mahtava keksintö! Ilman sitä oltaisiin varmaan jouduttu ennen Muurolaa jo kääntymään takaisin :)

Ikeasta tavaraa ei tarttunut mukaan kovinkaan paljon. Pieni tietokonepöytä oli ostoslistalla, mutta nyt koottuna mietityttää, että olikohan tuo nyt aivan surkea ostos. Muutama lasi ja keittiöön koukkuteline vai mikä nyt onkaan, löysi tien kotiin.
Ikean jälkeen suunnistimme ICA Maxiin, sieltä haimme hampurilaispihvejä, leipää jo jotain pientä krääsää :) Matkan päätteeksi kävimme syömässä ja lähdimme takaisin kotiin päin.


sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Kuntoilua, kuntoilua?

Olen aina ollut kauhean laiska harrastamaan liikuntaa. Mikään laji ei ole saanut minua innostumaan. Laitesukellus ja aerobinen liikunta on sieltä lempi päästä, ainakin sukellus ;) En ole nyt kuitenkaan sukellusta harrastanut moneen vuoteen, koska raskauksien aikani en ole pystynyt sukeltamaan ja raskauskilojen jäätyä hengailemaan kanssani, en ole mahtunut sukelluspukuun.

Nyt tämän toisen ja VIIMEISEN raskauden jälkeen päätin, että haluan "laihtua" takaisin niihin mittoihin, kuin kun tapasin mieheni reilu 4 vuotta sitten. Ensimmäisessä raskaudessa minulle tuli huimat 25 kg, mutta onneksi sain ne karistettua ennen uutta raskautta. Toisessa raskaudessa minulle tuli vain 12 kg, joista sinnikkäästi jäljellä vielä 1 kg! Kuitenkin tavoitteena olisi laihtua n 5kg kesään mennessä, mutta ehkä suurin tavoite olisi saada tuo ylimääräinen nahkareppu tuosta roikkumasta pois ja kiinteytyä!

Torstaina lidlin lehteä selatessani löysin mielestäni itselleni oivan ratkaisun JUMPPAPALLO. Onhan minulla tavoitteena enemminkin kiinteytyä, kuin laihtua. Siispä perjantaina kurvasin tuon ihmeellisen pallon hommaamaan. Pallon täytettyä ja muutamien liikkeiden pongattua netistä oli ensimmäisen "treenin" vuoro. Hikihän siinä tuli! Tehokkaalta tuntu, johtuen ehkä siitä että (myönnän) etten omista minkään laisia lihaksia :) Ainakin tässä elämän tilanteessa tuntuu kaikista luontevilta tuollainen liikunta minkä pystyn kotona harjoittamaan. Yksinkertaisesti tuntuu siltä, että aika ei riitä muuhun, kaiken muun oheella. Ruokavalion pienillä muutoksilla ja pienillä jumppahetkillä luulen onnistuvani tavoitteessani!

Etenemisestä raportoin myöhemmin, jos on jotain raportoitavaa ;)


lauantai 17. tammikuuta 2015

Niin mikä tasa-arvo?

Meidän perhe koostuu neljästä ihmisestä. Äiti, Isi, Mikael (kohta 3v) ja uusin tulokas Meea (4kk). Olen ollut kotiäitinä jo siitä lähtien, kun jäin äitiyslomalle helmikuussa 2012. Mieheni (naimisissa emme ole) käy töissä ja tekee monesti pitkää päivää.

Olen tottunut omassa lapsuudenkodissani oman isäni kohdalla siihen, että mies osallistuu yhtälailla kotitöihin, siinä missä nainenkin. Tietenkin nyt kun olen lasten kanssa päivisin kolmestaan kotona, niin hoidan kaikki kotityöt itse. Mies kyllä kotiin palattuaan tekee kotitöitä pyydettäessä, mutta yleensä se kotisohva ja televisio vie voiton. Mutta silti tekemistä riittää iltaisinkin, miten ne sitten jaetaan? Meillä jaetaan ne siten, että minä olen se joka suurimman osan hoitaa. Onhan pitkien työpäivien teko raskasta, mutta ei se tämä kotona olokaan ole aina ruusuilla tanssimista.

Nyt onkin edessä uudelleen jako! Nyt kun keväällä aloitan jo opiskelun, niin aika ei varmastikkaan riitä samaan, kuin ennen. Lasten hoito päivisin, iltaisin koulu, tehtävät , harrastukset ja venäjän kurssi hyvin todennäköisesti vie lähes kaiken energian. Ehkä tehtävälistan teko saa tuohon mieheenkiin vähän vauhtia! ;)

Tai sitten täytyy tyytyä hyväksi havaittuun lapsityövoimaan :D


Se ensimmäinen!

Hui! Tästäkö se nyt alkaa?

Ensimmäinen blogi kirjoitukseni. Kauanhan sitä saikin kerätä tähän rohkeutta (about 2 vuotta) Helppoahan tämä ei varmaankaan ole, asiaa on paljon, mutta se ulos tulo hirvittää ehkä enite. Osaakohan sitä olla mielenkintoinen, että edes jollakin kiinnostaisi lukea? Yritetään nyt ainakin.

TÄSTÄ SE LÄHTEE! ;)